Kun nivelrikko paiskii sua kipujen maailmaan kropan joka kolkassa, elämä aina välillä ei ole ihan helppoa. Aamulla sängystä noustessas kuuntelet ensin miltä tuntuu, uskallatko tänä aamuna pompata suht normisti ylös, vai kestääkö nikat vielä... Kun ne ovatkin ainoat mitkä ovat vielä ihan hyvässä kunnossa, mutta se onkin jo paljon, tietty suhteutettuna koko kroppaan, on se häviävän pieni prosentti...

Kun pääset suht hyvin kahvinkeittimelle ja nappaat kourallisen pillereitä aamupalaksi, alkaa elämä viimeistään terassilla jo voittamaan. Venytellä ei oikein uskalla, joten pikkuhiljaa nostat ryhtiä ja kuuntelet rutinaa joka saa sut melkein oksentamaan kourallisen huonosti sulaneita nappuloita kahvin kanssa kaiteen yli.

Kahvi maistuu paskalta.. aina pillereiden jälkeen.

Mietit tulevaa päivää ja toivot ettei kipu ole liian tuskallista jotta voisit tehdä kunnialla pivän työt hymyilemällä ja turpaa louskuttamalla...

Viimeistään siinä vaiheessa kun nouset autoon ja tajuat että no polvihan se taas on jumissa, toivot että kaasujalkaa saat kuitenkin sen verran siirrettyä että ei ojanpohja kuumota.

Autolla ajaessa huomaa miettineensä ja pelkäävänsä, että mikä päivä tahansa saattaa olla se viimeinen päivä kun oikeasti ajaa duuniin, käsi jää jumiin, polvet jumittaa...

Mutta nyt on hyvä kuitenkin, työkaverit ihania, sellasia normaaleja :) heh, normaali ja normaali....

Mutta nyt on hyvä olla työssä, työ on vaihtuvaa, ei samaa päivästä toiseen joka taas edellisessä paikassa oli rasite, vuosia samat työasennot, samat työt, päivästä toiseen, kun 10 vuotta teet samoja töitä, on se ilman muuta rasite kropalle, odottelin muutosta, ei vaan ei... ilmeisesti olin se punainen vaate....

Nyt odottelen vain leikkausta, silikonitulppia, piikkejä, muoviosia....

Hei aurinko paistaa... menenpä terassille, naksuttelevien lonkkieni kanssa voin jopa nauttia tupakan kahvin kera, onhan perjantai...lomapäivä...ja hyvä mieli...ja lääkitys kunnossa... Ehkäpä jopa pistäydyn kaupassa, ja kuuntelen kuinka joku valittaa kun sormeen tuli pieni haava, joka on niin JUMALATTOMAN kipeä... olen ymmärtäväinen ja nyökyttelen, samalla mietin että toivoisin minäkin omistavani vain sen pienen haavan, joka parantuu vedellä ja parilla päivällä....